Etusivu

Terveys- ja sosiaaliala

Terveys- ja sosiaalialan palveluita siirtyy julkiselta hallinnolta yksityisten yritysten hoidettavaksi nopeaan tahtiin Suomessa ja EU:n alueella. Samaan aikaan yhteiskunnassa tapahtuvat demografiset, taloudelliset, tekniset ja sosiaaliset muutokset lisäävät terveys- ja sosiaalialan palveluiden kysyntää: Työ, väestö ja toimintaympäristö muuttuvat.

Terveys- ja sosiaalipalveluiden yksityistämisen kautta on syntynyt ja edelleen syntyy suuri joukko yrityksiä, joiden toimijoilla on syvä osaaminen palveluiden tuottamisesta, mutta yritystoiminnan edellyttämät tiedot ja taidot kaipaavat vahvistamista. Lisäksi terveys- ja sosiaalialan toiminnan aloittaminen edellyttää investointeja, joihin yleensä liittyy merkittäviä taloudellisia riskejä.